Ette varmaan usko, mutta pääsimme yksinä kappaleina tänne isoon maailmaan. Lennot ja koneiden vaihdot sujuivat melko kivuttomasti, mitä nyt peffa puutui ja niskat jumiutui kaikesta siitä istumisesta, mutta sen nyt saattoi jo arvata. Kaikista kauhukertomuksista johtuen, olin pelännyt hirmuisesti tätä Yhdysvaltojen turvatarkastusjuttua. No kaikesta päätellen en ollut tarpeeksi kriminaalin näköinen ja selvitin koko tradition melko nopeasti.Taksimatka asunnolle oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä taksikuskilla ei ollut sitä mittaria taksissaan, saati taxi-kylttiä katolla ja epäilemme edelleen sitä pimeäksi taksiksi. Lisäksi täällä on kummalliset liikennesäännöt (sikäli, kun niitä on) ja lähes joka autossa on vähän jossain pieniä kolhuja. Pääsimme kuitenkin kohtuu hintaan Brooklyniin, eikä se vanha setä ryöstänyt ja paloitellut meitä matkan päätteeksi, eli olemme tyytyväisiä.
Hieman levottoman yön jälkeen heräsin hirmu jännittyneenä ensimmäiseen koulupäivään. Olimme ilmoittautuneet Lauran kanssa innokkaiksi pyöräilemään kouluun. Se oli hirveää! Ensi kosketus koko cityyn ja heti pyörän selkään ja liikenteen sekaan. Lisäksi olin järkyttynyt siitä, miltä Brooklyn näytti päivänvalossa. Minä kun olin ikäni pitänyt Seinäjokea karuna. Ehei, Seinäjoki on toki edelleen mielestäni ruma ja ilmeetön, mutta nyt tiedän miltä karu kaupunki todella näyttää. Brooklyn on surumielisen sotkuinen ja huonokuntoinen. Ikäänkuin asukkaita ei edes kiinnostaisi miltä täällä näyttää. Teiden korjaus on vähän juosten kustu (sikäli, kun sitä on jossain tehty) seiniä on töhritty, rakennukset on surkeassa kunnossa ja kadut on täynä roskia.
Koulussa tuli hirvittävä määrä tietoa siitä, mitä pitäisi tietää. Lisäksi kävimme pikaisesti läpi perus säännöt ja muut pakolliset. Mielenkiintoisin osuus tuli, kun pääsimme opettelemaan flairaamista (sitä baarimikkojen kukkoilutouhua junou) ja kaatamista sillaa vapain käsin ilman mittakuppeja. Suomessahan koko free pouring ei kaiketi ole edes mahdollista oikeissa baareissa, koska alkoholilaki. On se silti iha cool osata. No onnettomaltahan kumpikin touhu vielä eilen näytti, mutta kyllä se siitä.
Meille oltiin suunniteltu pehmeää laskua, eli ensimmäinen koulupäivä oli normaalia lyhyempi ja lounaan jälkeen olimme vapaita. Lounaan toki söimme ryhmän kesken, kun EBS (järjestö, jonka kautta olen täällä) kerta sen tarjosi. No lounasravintola oli vähintään outo, mutta jossain toisessa postauksessa syvennyn enemmän paikalliseen ruokakulttuuriin.
Lounaalla tuli puheeksi, että kuinka kuluttaisimme tämän vapaa-ajan ja eräs samassa pöydässä istuva huikkasi, että on menossa Brooklyn bridgelle. No tottahan me olimme Lauran kanssa heti mukana. Vähän kyllä jännitti hypätä taas pyörän selkään ja lähteä vähän summassa etsimään siltaa. Ajelimme varmasti enemmän harhaan kuin oikeaan suuntaan, mutta lopulta löysimme sillan ja lisäksi vähän miellyttävämmän osan Brooklynista. Olihan tiet edelleen huonossa kunnossa, mutta rakennukset ja kadut olivat muuten siistimpiä. Ilmeisesti Brooklyn on nyt viimevuosina nostanut profiiliaan, sillä asunnot Manhattanilla on, niin suunnattoman kalliita, että porukka siirtyy Brooklyniin. No siihen siltaan. Wou! Suosittelen! Voin vain kuvitella miltä se näyttää pimeällä ja aijon tarkistaakkin sen jahka kerkeän. Kyllä voi ihminen tuntea itsensä pieneksi! Otimme sillasta irti kaiken sen mitä siitä kerralla saa. Luultavasti siihen ei kyllästyisi ikinä!
Jatkoimme sillan päähän ja Manhattanille. Heti sillan jälkeen edessä oli jonkinlainen street show ja jäimme seuraamaan sitä. En oikein tiedä, oliko koko touhu lähinnä harjoitus vai ihan loppuun asti suunniteltu show, mutta mielenkiintoinen se oli. Paikalliset hyväkuntoiset nuoret miehet heittivät volttia yms. ilman paitaa keskellä katua, kyllähän sitä mielellään katsoi, junou.. .Shown aikana päätimme, että seuraava kohde on Hudsonjoki. Joki löytyi yllättävän nopeasti ja näky ylitti odotukset. Joen ranta todella on sellainen paikka, jonne tekee mieli mennä istuskelemaan, lenkkeilemään tai piknikille. Kaiken sen ihmismäärän ja ruuhkien jälkeen oli miellyttävää päästä vähän rauhallisempaan paikkaan hengähtämään. Kuvien, jutskailun ja ihastelun jälkeen suuntasimme takaisin Brooklyniin ja asunnolle.
Matka oli iltapäivän ruuhkasta johten edellistä kammottavampi, mutten enää ollut yhtä kauhuissani, sillä se oli tullut selväksi, että pyöräilijöitä kunnioitettiin liikenteessä.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Tarkoituksenani on ehkä mahdollisesti tulevaisuudessa keskiittyä enemmänkin yhteen asiaan per postaus, mutta tämä ensimäinen olkoon harjoituskappale.
Kaipaavin, muttei suinkaan haikein terveisin Emilia
